tiistai 2. lokakuuta 2012

Kotimatka pitkä on. Ei vastaan tulijaa....

30.-31.9.2012 Parainen-Ugi

Tämmöttös se syksy tulee ja Musenkin piti viedä jo talviteloille Uuteenkaupunkiin. Nosto tapahtuu vasta reilun viikon päästä, mutta veimme veneen nyt jo odottelemaan laituriin. Matka meni mukavassa lounaistuulessa huippuvauhtia. Välillä menimme yli 9 solmua. Keli oli miltei koko ajan pilvinen. Illaksi ja yöksi menimme lahdenpuokamaan Keistiön tienoille. Kalaakin saimme hiukan. Yöllä satoi vettä taivaan täydeltä ja pääskysen kakat olivat huuhtoutuneet kannelta.

Aamulla liukastelimme rannan kallioilla ja jatkoimme matkaa päivällä kohti Ugia Ströömiä pitkin. Välillä satoi vettäkin, mutta kaiken kaikkiaan keli oli ihan mainio. Perillä Ugin rannassa sivutuuli teki kuitenkin rantautumisesta hikisen urakan ja klenkkapolvi on entistä kipeämpi. Hyppy oli hyvä, mutta alastulo varsin kivulias AUUUUUUUUUUUUUUUH






!